Karkulaiset palasivat ystävällisen koiraihmisen avustuksella kotiin oltuaan yli 5 h karkuteillä, ilmeisesti osallistuivat hirvijahtiin, saamatta kuitenkaan paistia. Kyllä taas sydän kylmänä odottelimme ja etsimme kulkureita.

Joku oli päättänyt avittaa koiruuksia nostamalla portin pois paikaltaan sivumetsässä. No olihan siitä mukava lähteä hirviporukan matkaan, niin mukavasti kutsuvat vielä.

Ilta kuluikin rattoisasti koiruuksia pesten ja risuja poistaen. Cissy kipeytyi niin, että pisutkin pääsi keskelle olohuoneen lattiaa, eipä tunnu uskon, että hänelle noi vauhtipyrähdykset eivät enää sovi.

Onneksi meitä kävi viihdyttämässä kolme Ladyä Leenan & Hannun kanssa. Pieni Ruusu oli niin kiinostunut Rockista ja tunne tuntui olevan molemminpuoleinen.

Etsi Ruusu kuvasta!